Kuvataideopettajien ajankohtaisin ja viimeaikaisin toiminta näkyy täällä. Muista kurkata etusivulta myös Uutisia ja tapahtumia!
Arvostuksesta ja rahasta. Puheenjohtajan blogi.
Haluaisin ajatella, että hyvä opetus, hyvä kehittäminen ja hyvä toiminta on kiinni ihan jostain muusta kuin rahasta. Innovaatioista, intohimosta, luovuudesta ja tahtotilasta.
Kevätpäivät hyvällä tuulella Kotkassa! Mutta mikä nimeksi yhdistykselle?
Kevätpäivillä Kotkassa nähtiin, kuultiin, opittiin ja käveltiin paljon. Tavattiin paitsi kollegoja eri puolilta suomea, myös keisarinna Maria Fjodorovna! Ja päätettiin kysyä sinun mielipiteesi yhdistyksen nimestä.
Terveiset POE:n seminaarista 16.-17.3.2018
Seminaarin aiheina olivat koulutuspolitiikan lisäksi ilmiöoppiminen, draamapedagogiikka sekä koulutusvienti.
Taidevaihde sai vuoden 2017 Myötätuulta kuvataiteesta -kunniakirjan
Verkostomainen ja monialainen yhteistyö tarttuu toimeen ratkaistakseen tärkeän yhteiskunnallisen asian.
kaikkien kuvataideopettajien puolesta · Kuvataidekasvatus · Lausunnot, kannanotot ja suositukset · Yhdistys toimii · Yleinen
Suositus perusopetuksen kuvataideopetuksen määrärahoista, materiaaleista, välineistä ja opettajan asiantuntemuksesta
Opetuksen järjestäjällä on velvollisuus huolehtia siitä, että kuvataideopetuksessa on käytettävissä asianmukaiset materiaalit ja välineet.
Lausuntomme esitykseen uudesta lukiolaista
Lukiodiplomin aseman vakiinnuttaminen. Ylioppilaskokeen arviointiin mukaan kuvataideopettajat jos kokeen sisällössä on oppiaineen sisältöä. Lukioon kaikkien aineiden keskiarvolla.
Stylus 1-2018 ilmestynyt – saithan omasi?
Kuvataidekasvatuksen pää-äänenkannattaja Stylus-lehti on jaettu jäsenille kera jäsenkortin. Antoisia lukuhetkiä myös kaikille muille lehden saaneille!
Sääntömääräinen jäsenkokous 23.3.2018 klo 19.00 Kotkassa
Tervetuloa mukaan: osallistumalla vaikutat! Kutsu ja esityslista täällä.
Kevätpäivät Kotkassa 23.-24.3.2018: Arkkitehtuuria, taidetta ja koodausta hyvällä tuulella
Ytimessä arkkitehtuuri, taide ja koodaus & graafinen suunnittelu. Ohjelma, ilmoittautuminen ja muut ohjeet täällä.
Omia ja toisten polkuja ja Tilannekuvia kutsuvat
Tavoitteena suomalaista kuvataidekasvatusta laajasti eri kouluasteilta esittelevä näyttelykokonaisuus osana InSean kansainvälistä taidekasvatuskongressia kesäkuussa 2018 Espoossa.
Kuvataideopettajat ry:n puheenjohtajan uudenvuodenpuhe
Kuvataideopettajat ry:n hallituksen blogi / tammikuu 2018
Myötätuulta kuvataiteesta -ehdokkaita kaivataan!
Kuvataideopetus näkyväksi! Kuka tahansa voi ehdottaa kunniakirjan saajaa 17.1.2018 mennessä











