| |

KUVIS ry:n lausunto lukiolain muutokseen

Kuvataideopettajien pitkällisen vaikuttamistyön tulokset lukiodiplomin hyväksymisestä osaksi yo-tutkintoa alkavat konkretisoitua.

Käytännössä muutoksen kohteena olevaan lukiolakiin kirjattaisiin mahdollisuus korvata yksi pakollinen ylioppilastutkintokoe taito- ja taideaineen kokeella. Sen kehittämisperuste on nykyinen lukiodiplomi. Lakimuutoksen valmistelumateriaalin mukaan ”… ylioppilastutkinnossa opiskelija osoittaa omaksuneensa lukiokoulutuksen opetussuunnitelman mukaiset tiedot ja taidot, joten ylioppilastutkinnon kokeen korvaava lukiodiplomi olisi mahdollista suorittaa nuorille tarkoitettuun lukiokoulutuksen oppimäärään sisältyvissä pakollisissa taito- ja taideaineissa; musiikissa, kuvataiteessa ja liikunnassa”.

Olennaista on siis ensin muuttaa lakia, jotta Ylioppilastutkintolautakunta pääsee valmistelemaan varsinaista lukiodiplomin sisältöä, muotoa ja suorittamista. Mikäli kaikki etenee sujuvasti, vuonna 2027 lukiossa aloittavat nuoret voivat aikanaan korvata yhden yo-kokeen lukiodiplomilla.

Tässä vaiheessa KUVIS ry lausui opetus- ja kulttuuriministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle lukiolain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta kolmeen kohtaan seuraavaa:

2. Oppimisen tukea ja erityisopetusta koskevat säädösehdotukset

Kuvataideopettajat KUVIS ry näkee tärkeänä, että oppimisen tuessa ja erityisopetuksessa otetaan huomioon myös tuen tarve taito- ja taideaineissa. Tämä on tasa-arvon kannalta oleellista, kun jatkossa myös ko. aineissa voi suorittaa ylioppilastutkinnon.

4. Englanninkielistä lukiokoulutusta, opiskelijavalintaa ja ylioppilastutkintoa koskevat säädösehdotukset

Kuvataideopettajat KUVIS ry kannattaa englanninkielisen lukiokoulutuksen mahdollistamista erityisesti niille nuorille, jotka ovat muuttaneet Suomeen esimerkiksi vasta yläkoulun aikana, eikä heidän kielitaitonsa riitä vielä menestyksekkääseen opiskeluun ja yo-tutkinnon suorittamiseen suomen tai ruotsin kielellä. On pidettävä huoli, että englanninkielinen lukiokoulutus aidosti sisältää mahdollisuuden opiskella kaikkia lukion aineita, myös taide- ja taitoaineita, tasa-arvoisesti kotimaisilla kielillä suoritettavaan tutkintoon verrattuna.

Englanninkieliset lukiokoulutukset tulee sijoittaa erityisesti sellaisiin kuntiin tai sellaisille alueille, joissa on jo olemassa englanninkielisiä peruskoulupolkuja.

5. Taito- ja taideaineiden ylioppilaskoetta koskevat säädösehdotukset

Kuvataideopettajat KUVIS ry kannattaa esitystä kuvataiteen, musiikin ja liikunnan lukiodiplomien muuttamisesta osaksi ylioppilaskoetta. Se tuo aineille aitoa tasa-arvoa verrattuna nykyisiin ylioppilaskokeissa kirjoitettaviin aineisiin. Pidämme kuitenkin kriittisen tärkeänä, että kokeen rakenne ja toteutustapa tullaan muodostamaan ko. aineiden erityisyys huomioiden, eikä aineita pakoteta mukautumaan tällä hetkellä kirjoitettavien aineiden kaltaisiksi vain kokeen järjestämiseen liittyvien syiden takia. Tässä luonnoksessa esitetty ennakkotehtävä nousee erittäin tärkeään asemaan. Ennakkotehtävän/ennakkoproduktion laajuuden on oltava riittävä, jotta taiteellisen tiedontuottamisen ja tutkimisen prosessinomainen luonne mahdollistuu.

Kuvataide on oppiaineena laaja. Se sisältää paitsi perinteisesti kuvataiteen, myös muita, itsenäisiksi taiteenlajeiksi luokiteltavia visuaalisia taiteita kuten arkkitehtuurin, elokuvan, valokuvan ja muotoilun. Jo pelkkä nykytaiteen kentän moninaisuus huomioiden pidämme tärkeänä, että kokeen muodosta päätettäessä otetaan huomioon myös sellaisten taidemuotojen tarpeet, jotka ovat tilaan tai aikaan sidottuja, eivätkä tuota pelkästään tai lainkaan staattisia artefakteja (esimerkiksi performanssitaide, interaktiiviset installaatiot ym.). Näkemyksemme on, että koe voi (ja sen toki pitääkin) rajata taiteellisen prosessin laajuutta, mutta sen muoto ei lähtökohtaisesti saisi leikata kokonaan ulkopuolelle joitain opetussuunnitelman mukaisessa kuvataideopetuksessa käsiteltäviä moniulotteisen nykytaiteen ja visuaalisen kulttuurin alueita.

::::::

Lausunnoista ja itse lukiolain ja siihen liittyvien lakien muutoksesta löydät lisää tietoa Lausuntopalvelu.fi:ssä

Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa

Samankaltaisia kirjoituksia

  • Oikein hyvää alkanutta uutta lukuvuotta!

    ”Maunulan yhteiskoulussa Helsingissä seiskojen ensimmäiset keramiikkaveistokset ovat jo työn alla.”

    Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa
  • Pätevä aineenopettaja on oppilaan oikeus ja koulun velvollisuus

    Koulutuksen järjestäjän velvollisuus on huolehtia siitä, että oppilaat saavat kaikissa tilanteissa pätevintä ja parasta mahdollista opetusta kaikissa oppiaineissa. Epäpätevien opettajien palkkaaminen on opetuksen järjestämisestä ja opettajan kelpoisuudesta annettujen asetusten ja ehtojen tietoista rikkomista.

    Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa
  • Stylus 1-2019

    Kuvataidekasvatuksen pää-äänenkannattajan uusin numero on ilmestynyt. Se löytyy verkosta.

    Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa
  • Omia ja toisten polkuja ja Tilannekuvia kutsuvat

    Tavoitteena suomalaista kuvataidekasvatusta laajasti eri kouluasteilta esittelevä näyttelykokonaisuus osana InSean kansainvälistä taidekasvatuskongressia kesäkuussa 2018 Espoossa.

    Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa