Kuvataideopettajien lausunto amisreformiin

Ammatillista koulutusta uudistetaan parhaillaan. Uudistus on yksi nykyhallituksen kärkihankkeista. Uuden lain luonnoksen lausuntoaika päättyi 19.12.

Kuvataideopettajien lausunnon keskeinen sisältö on:

  • Ammattiopintojen jälkeisen jatko-opintokelpoisuuden ehdoton takaaminen ja turvaaminen on reformissa säilytettävä. Kulttuuri- ja taidealalla ammattikoulu on jo nyt merkittävä väylä .
  • Sosiaalisen ja kulttuurisen osaamisen kokonaisuuden säilyttäminen uudistuksessa. Kokonaisuuden opintojen kuuluminen kaikille yhteisiin opintoihin. Tulevaisuuden työelämässä menestyvät ne, joilla on myös sekä sosiaalista että kulttuurista pääomaa. Luova talous tarvitsee myös käytännön osaamisesta kumpuavia innovaatioita ja osaamista.
  • Lakiin tulee kirjata opiskelijan oikeus saada kelpoisen opettajan opetusta sekä tukea opintopolun henkilökohtaistamisprosessin suunnittelussa. Oman alan opettajaa tarvitaan myös osaamisen kehittymisen ja erityisesti näytön arvioinnissa.

Koko lausuntomme tässä: amisreformilausunto-19-12-2016

Klikaamalla tästä  pääset reformin omille sivuille.

Kuvituskuva: Mari Salonen

Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa

Samankaltaisia kirjoituksia

  • ISOKUVA-webinaarit 18. ja 19. 11.2021

    18.11. Visuaalisen kulttuurin ja pedagogiikan muutoksia
    19.11. Taidekasvatuksen dystopiat ja utopiat

    Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa
  • Vuoden 2019 kuviksen huippu?

    Juuri sinä voit tehdä ehdotuksen! Myönnämme vuosittain Myötätuulta kuvataiteesta – kunniakirjan taidekasvatusteolle, joka erityisen ansiokkaasti tekee tämänpäivän taidekasvatustyötä näkyväksi.

    Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa
  • Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2017

    Arkkitehtuuri, kuvataide, käsityö, mediataiteet, musiikki, tanssi, sanataide, sirkustaide ja teatteritaide – taiteen perusopetuksen uudet laajan ja yleisen oppimäärän opetussuunnitelmat päätetty.

    Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa
  • Lausuntomme LOPS21 luonnokseen

    Keskityimme lausunnossa oman oppiaineemme, lukiodiplomin ja lukiokoulutuksen laaja-alaisen yleissivistyksen kehittämistarpeisiin.

    Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa