| | |

Vuoden 2020 Myötätuulta kuvataiteesta kunniakirja?

Jaamme vuosittain Myötätuulta kuvataiteesta -kunniakirjan ansioituneelle taidekasvatusteolle tai -toiminnalle. Kunniakirjan arvoinen teko tai toiminta lisää kuvataiteen ja visuaalisen kulttuurin perusteiden tuntemusta sekä edistää niiden asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa.

Kunniakirjamme voidaan myöntää melkein kenelle tahansa, siis yksittäiselle henkilölle tai yhteisölle (luokalle, koululle, museolle, järjestölle, tms.). Opettajakin voi kunniakirjan saada. Yleensä siksi, että hän on se mahdollistaja, moottori tai taustahenkilö sille, että jotain taikekasvatuksellisesti merkittävää tapahtui.

Juuri sinä voit ehdottaa kunniakirjan saajaa. Tee ehdotus 8.1.2021 mennessä, meluummin heti.

Kurkkaa TÄÄLTÄ lisää ohjeita, sekä listaa aiemmin kunniakirjan saaneista.

Lisätietoja KUVIS ry:n toimistosta: Erja Väyrynen, erja.vayrynen (@) kuvis.fi, puh. 045-2609535.

Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa

Samankaltaisia kirjoituksia

  • Perusopetuksen valinnaissuositus

    Kuvataideopettajat ry:n suositus perusopetuksen taide- ja taitoaineiden valinnaisten tuntien ja valinnaisten aineiden järjestämisestä

    Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa
  • KUVIS ry: LOPS-kyselytunti

    ”Opetusneuvoksen kyselytunti” koulukohtaisesta LOPS:ista verkossa maanantaina 25.5. klo 15:00-17:00

    Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa
  • Onnistunut juhlaseminaari

    Kuvataideopettajien Huippua kuviksessa -juhlaseminariin ja juhlamaljojen nostoon 1.10.2016 osallistui yli 150 kuvataideopettajaa eri puolilta Suomea. Lämmin kiitos kaikille osallistuneille – teitte juhlasta ikimuistoisen, iloisen ja lämminhenkisen! Kiitokset myös kaikille seminaarin puhujille: Tarja Halonen, Arto Haapala, Kari Uusikylä, Tanja Lebedeff, Meeri Koutaniemi, Arman Alizad, sekä panelisteille Aki Pulkkanen, Aaro Halinen, Ella Prokkola, Nana Matikkala ja Sirkka…

    Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa