|

Ehdota vuoden 2021 Myötätuulta kuvataiteesta -kunniakirjan saajaa

Kuvataideopettajat KUVIS ry jakaa vuosittain Myötätuulta kuvataiteesta -kunniakirjan ansioituneelle taidekasvatusteolle tai -toiminnalle.

Kunniakirjan arvoinen teko tai toiminta edistää ja kehittää kuvataiteen ja visuaalisen kulttuurin opetusta ja kasvatusta millä tahansa suomalaisella kouluasteella. Ennen kaikkea se kertoo siitä, mitä ja minkälaista tämän päivän kuvataidekasvatus on.

Kunniakirja voidaan myöntää melkein kenelle tahansa, siis yksittäiselle henkilölle tai yhteisölle (luokalle, koululle, museolle, järjestölle, tms.). Opettajakin voi kunniakirjan saada. Yleensä siksi, että hän on toiminnan ja tekemisen mahdollistaja, moottori tai taustahenkilö! .

Kuka tahansa voi ehdottaa vuoden 2021 kunniakirjan saajaa. Kunniakirjan saaja paljastetaan Educa-messuilla lauantaina 29.1.2022 klo 15:30.

Tee ehdotus viimeistään perjantaina 7.1.2022, meluummin heti.

Kurkkaa TÄÄLTÄ lisää ohjeita, sekä lista aiemmin kunniakirjan saaneista.

Lisätietoja KUVIS ry:n toimistosta: Erja Väyrynen, erja.vayrynen (@) kuvis.fi, puh. 045-2609535.

Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa

Samankaltaisia kirjoituksia