| | |

Duck to kuvis! on vuoden 2023 kuvataidekasvatusteko

Kuvataideopettajat KUVIS ry:n vuosittainen Myötätuulta kuviksesta -kunniakirja vuoden 2023 innostavimmalle kuvataidekasvatusteolle julkistettiin ja ojennettiin Educa-messuilla Helsingissä 27.1.2024. Kunniaa ja mainetta annettiin etelä-pohjamaalaisten kuvataideopettajien yhteishankkeelle Duck to Kuvis!

Kunniakirjan jakotilaisuudessa KUVIS ry:n puheenjohtaja Jari Koljonen perusteli kohteen valintaa muun muassa seuraavasti:

”Etelä-pohjanmaalaisten kuvataideopettajien ja heidän yli 1500 12-18 vuotiaan oppilaansa ja opiskelijansa kylpyankkaprojekti toi esiin kuvataideopetuksen kaksi tärkeää elementtiä. Kuvataideopetukseen sisältyy erilaisten tunteiden kanssa työskentely. Koulussa kuvataide oppiaineena ja tuttu yhteisö onkin turvallinen ympäristö käsitellä näitä tunteita. Työskentely monen koulun yhteisen aiheen ääressä paitsi innosti nuoria että antoi mahdollisuuksia tehdä ryhmä- ja yhteistyötä. Lisäksi erilaiset nykykuvataiteen opetuksen ja oppimisen tekniikat ja materiaalikokeilut mahdollistuivat myös ankkoja työstettäessä. Tärkeää hankkeessa oli se, että se yhdisti alueen opettajia, joista moni työskentelee ainoana oman aineensa opettajana koululla.

Sekä opettajia että eri ikäisiä oppilaita ja opiskelijoita innostanut hanke nosti esiin sen, että nykytaide on elinvoimaisena koulussa: kuvataideopettaja on peruskoulun ja lukion taideammattilainen, joka saa oppilaansa tekemään taidetta vaikka arkisesta kylpyankasta.”

Huipennukseksi kaikki ankat koottiin yhteiseen näyttelyyn toukokuussa Seinäjoelle, jonka jälkeen ne jatkoivat näyttelyelämää omilla paikkakunnillaan. Merkityksellistä projektissa oli myös lähteminen ulos luokkahuoneesta, jopa ulos koulusta, jolloin kuvataiteen tekeminen, oppilastyöt ja niihin liittyvät ajatukset tulivat näkyviksi myös kouluyhteisön ulkopuolella. 

Projektiin osallistuneiden opettajien edustajana kunniakirjan vastaanotti Hanna Lahdenperä.

Mukana hankkeessa olivat seuraavat opettajat ja koulut: Lea Aho / Lapuan yläkoulu, Elina Hannula-Ketola / Kauhajoen Yhteiskoulu, Ari Kalinen / Seinäjoen Yhteiskoulu, Hanna Lahdenperä / Kauhavan lukio / Kauhavan yhtenäiskoulu, Satu Lahti / Kurikan lukio / Kurikan yhteiskoulu / Jurvan lukio / Jurvan yhtenäiskoulu, Tuula Muhonen / Seinäjoen lukio, Riitta Paju / Seinäjoen lyseo, Milla Rannanjärvi / Lapuan lukio, Erja Saaranen / Toivolanrannan yhtenäiskoulu, Silja Sairberg / Nurmon yläaste, Mira Sippola / Pruukin yhtenäiskoulu, Maria Tammelin / Kauhajoen Yhteiskoulu, Outi Vesavuori / Kurikan yhteiskoulu /Jalasjärven lukio, ja Fanny Vilmilä / Alajärven yläkoulu.

Lue projektista lisää täältä:

Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa

Samankaltaisia kirjoituksia

  • Kuvisopekahvit Zoomissa 16.11. klo 18:00

    Kaikkien aikojen ensimmäiset Kuvisopekahvit verkossa – Sinä olet lämpimästi tervetullut!

    Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa
  • Koulutus Kuopiossa 29.4.2022

    KUVISXMEDIA-koulutusten lähikoulutukset jatkuvat, nyt vuorossa Kuopio.

    Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa
  • Luo uus – koulutus Vihdin Nummelassa 6.-7.9.2019

    Kuvataideopettajat KUVIS ry järjestää osallistujille maksuttomia Luo uus – digikuviksen välineitä kuvataideopettajille – koulutuksia lukuvuonna 2019-2020.

    Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa
  • Terveiset POE:n seminaarista 16.-17.3.2018

    Seminaarin aiheina olivat koulutuspolitiikan lisäksi ilmiöoppiminen, draamapedagogiikka sekä koulutusvienti.

    Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa
  • Kuvisopekahvit verkossa 18.1.2021

    Vuoden ensimmäiset kuvisopekahvit Zoomissa maanantaina 18.1. klo 18:00-19.30 – ilmoittaudu nyt!

    Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa