Opetus- ja kulttuuriministeriö vahvistaa lasten luovuutta parantamalla taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta kärkihankkeen avulla. Hankesuunnitelman mukaan harrastuspohjaista taidekasvatustoimintaa ”voi tapahtua koulussa tai koulun lähellä olevissa tiloissa koulupäivän yhteydessä”. Kolmen vuoden aikana lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihankkeeseen on varattu 7,7 miljoonaa euroa. Avustuksen saajat taiteen ja kulttuurin harrastetuntien järjestämiseen julkistettiin 6.6.2016: lisää asiasta OKM:n sivuilta.

Kaikille yhteisen opetuksen vahvistamisella pysyvämmät tulokset

Kuvataideopettajat ry:n mielestä mikä tahansa tapa lisätä lasten ja nuorten mahdollisuuksia osallistua taide- ja kulttuuritoimintaan on ehdottoman kannatettavaa.  Kärkihankkeeseen liittyneen koululaiskyselyn tulosten mukaan (OKM 18.3.2016) koululaisia kiinnostaa muun muassa valokuvaus, elokuva, animaatio, kuvataide, media- ja videotaide.  Nämä ovat kouluissa opetettavan kuvataideoppiaineen normaaleja sisältöjä. Kuvataideopettajat haluaakin muistuttaa siitä, että kaikki yli puoli miljoona peruskoulussa opiskelevaa lasta ja nuorta pääsevät osallisiksi heitä kiinnostavista kuvataiteen sisällöistä automaattisesti, kun resursseja lisätään kaikille yhteiseen perusopetuksen taidekasvatukseen. Läpi peruskoulun toteutuvaa, yhteistä oppiainetta vahvistamalla taide ja kulttuuri ovat tasa-arvoisesti ja luovuutta vahvistavasti kaikkien lasten ja nuorten saavutettavina ajallisesti ja paikallisesti rajallisten hankkeiden sijasta.