Säännöt

Säännöt alkaen 20.10.2025



Yhdistyksen nimi on Kuvataideopettajat KUVIS ry, Bildkonstlärarna KUVIS rf. Yhdistyksen
kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko maa.


Yhdistyksen tarkoituksena on tukea, kehittää ja vahvistaa kuvataiteen ja visuaalisen
kulttuurin opetusta ja niitä opettavien opettajien asemaa suomalaisessa koulujärjestelmässä.
Yhdistys valvoo jäsentensä koulutuksellisia ja ammatillisia etuja sekä edistää ammattikunnan
ja kuvataideopetuksen- ja kasvatuksen yhteisiä pyrkimyksiä.


Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää koulutus- ja kokoustilaisuuksia,
opintomatkoja ja näyttelyitä sekä harjoittaa julkaisu-, tiedotus-, kehittämis- ja kansainvälistä
toimintaa. Yhdistys osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun, tekee aloitteita ja esityksiä
sekä antaa lausuntoja kuvataiteen ja visuaalisen kulttuurin opetuksen ja koulutuksen
edistämiseksi.
Yhdistys edustaa jäseniään alaan liittyvässä yhteistyössä ja muissa ammatillisissa
yhteenliittymissä, sekä myöntää taidekasvatusta koskevia ja edistäviä apurahoja ja muita
tunnustuksia. Yhdistys tekee yhteistyötä taidekasvatuksen alan alueellisten ja
valtakunnallisten yhteisöjen kanssa.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja.
Yhdistyksellä on oikeus hankkia ja omistaa kiinteää ja irtainta omaisuutta, toimeenpanna
arpajaisia ja rahankeräyksiä asianomaiset luvat saatuaan.


Yhdistyksen varsinaisiksi jäseniksi voidaan hyväksyä kuvataideopetuksen tai
taidekasvatuksen tutkinnon suorittaneet tai alalla työskentelevät muunkin
kuvataideopetuksen tai visuaalisen kulttuurin opettajan kelpoisuusehtojen mukaisen
tutkinnon tai opinnot suorittaneet henkilöt sekä opiskelijajäseniksi alan opiskelijat.
Yhdistys voi myös ottaa kannatusjäseniä ja kutsua kunniajäseniä. Kannatusjäseniksi voidaan
hyväksyä henkilöt ja oikeustoimikelpoiset yhteisöt, jotka haluavat tukea yhdistyksen
tarkoitusta.
Varsinaiset jäsenet, opiskelijajäsenet ja kannatusjäsenet hyväksyy hakemuksesta
yhdistyksen hallitus. Kunniajäsenet kutsuu hallitus.
Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät


Varsinaiset-, opiskelija- ja kannatusjäsenet ovat vuosittain velvollisia maksamaan
yhdistykselle jäsenmaksun, jonka suuruuden määrää yhdistyksen vuosikokous erikseen
kullekin jäsenryhmälle tilikaudeksi kerrallaan. Kunniajäsen ei suorita jäsenmaksua.



Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen
puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi
pöytäkirjaan. Maksettua jäsenmaksua ei palauteta.



Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa
maksamatta tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen
liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti
vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja
jäsenyyden ehtoja.



Yhdistyksen ylintä päätösvaltaa käyttää yhdistyksen kokous. Yhdistys kokoontuu
varsinaiseen kokoukseen kerran vuodessa ja tarpeen mukaan ylimääräisiin kokouksiin.
Ylimääräinen kokous on kutsuttava koolle, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai hallitus
katsoo siihen olevan aihetta tai vähintään 1/10 yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä
erityisesti ilmoittamansa asian käsittelyä varten kirjallisesti hallitukselta vaatii.
Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella varsinaisella jäsenellä, opiskelijajäsenellä ja
kunniajäsenellä yksi ääni. Kannatusjäsenellä on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus.
Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet
annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni,
vaaleissa kuitenkin arpa.



Kokouskutsu yhdistyksen kokouksiin julkaistaan yhdistyksen www -sivuilla viimeistään kaksi
viikkoa ennen varsinaista kokousta ja vähintään seitsemän päivää ennen ylimääräistä
kokousta. Kutsussaon mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat.
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kokoukseen käsiteltäväksi,
on hänen siitä ilmoitettava kirjallisesti niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää
kokouskutsuun.


10§ Vuosikokous
Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä tammi-
huhtikuussa.
Vuosikokoukseen voidaan osallistua hallituksen niin päättäessä myös tietoliikenneyhteyden
tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana.
Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. kokouksen avaus
  2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa
    kaksi ääntenlaskijaa
  3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
  5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien/tilintarkastajien lausunto
    edelliseltä tilikaudelta
  6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle
    ja muille vastuuvelvollisille
  7. vahvistetaan toimintasuunnitelma ja tulo- ja menoarvio kuluvalle tilikaudelle, sekä
    jäsenmaksujen suuruudet seuraavalle tilikaudelle
  8. valitaan joka toinen vuosi hallituksen puheenjohtaja kahdeksi seuraavaksi vuosikokousten
    väliseksi toimikaudeksi
  9. päätetään hallituksen jäsenten ja varajäsenten määrä seuraavaan vuosikokoukseen
    saakka. Valitaan hallituksen erovuoroisten jäsenten tilalle jäsenet sääntöjen §12 mukaisesti
  10. valitaan yksi toiminnantarkastaja ja yksi varatoiminnantarkastaja seuraavalle tilikaudelle
  11. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.


11§
Yhdistyksen asioita toimeenpanee, hoitaa ja sitä edustaa hallitus, johon kuuluu
puheenjohtaja ja kuusi (6), seitsemän (7) tai kahdeksan (8) varsinaista ja nollasta (0)
kahdeksaan (8) varajäsentä. Puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten toimikausi alkaa
välittömästi kokouksen päätyttyä ja kestää kaksi vuosikokousten välistä vuotta.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, tarvittaessa kaksi, sekä ottaa
keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan
kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä
sitä vaatii. Hallitus on päätös-valtainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä puolet
toimikaudeksi valituista muista hallituksen jäsenistä.
Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet
annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni,
vaaleissa kuitenkin arpa.
Hallituksen kokoukseen voidaan osallistua hallituksen niin päättäessä myös postitse taikka
tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana tai ennen
kokousta.
Hallituksen tehtävänä on:

  1. edistää, toimeenpanna ja valvoa yhdistyksen toimintaa
  2. hoitaa yhdistyksen taloutta
  3. ottaa palvelukseen yhdistyksen työntekijät ja määrätä heidän palkkansa ja tehtävänsä
  4. asettaa tarvittaessa toimikuntia tai työryhmiä ja määrätä niiden tehtävät sekä valita niihin
    jäsenet
  5. hoitaa muut sille kuuluvat tehtävät


12§
Yhdistyksen nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja tai hallituksen
määräämä henkilö, kukin yksin.


13§
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Toiminnan suunnittelu seuraa kalenterivuotta.


14§
Yhdistyksen sääntöjä voidaan muuttaa yhdistyksen kokouksen päätöksellä, jos
sääntömuutosta kannattaa vähintään 3/4 enemmistö annetuista äänistä. Kokouskutsussa on
mainittava sääntöjen muuttamisesta.


15§
Yhdistyksen purkamiseen vaaditaan, että päätös siitä tehdään kahdessa peräkkäisessä
vähintään kahden viikon välein pidetyssä yhdistyksen kokouksessa sekä että vähintään 3/4
enemmistö äänestyksessä annetuista äänistä sitä kannattaa.
Yhdistyksen purkautuessa sen jäljelle jääneet varat luovutetaan viimeisen kokouksen
päätöksen mukaisesti yhdistyksen pyrkimyksiä edistävään tarkoitukseen.

x