Kannattelevat kädet sai Myötätuulta kuvataiteesta kunniakirjan 2015

Kannattelevat kädet sai Myötätuulta kuvataiteesta kunniakirjan 2015

”Kannattelevat kädet tekee näkyväksi yhteisötaiteen olennaisimmat piirteet: tekeminen koskettaa aidosti yhteisön jäseniä, taidetta tehdään yhteisön kanssa, heidän ehdoillaan ja heitä varten. Kannattelevat kädet tekee näkyväksi myös sen, miten kuvataideopettaja voi esimerkillisesti toimia keskeisenä moottorina ja mahdollistajana oman ympäristönsä teoksissa, koulun seinien ulkopuolella. Näillä perusteilla Kuvataideopettajat ryn hallitus palkitsee vuoden 2015 Myötätuulta kuvataiteesta -kunniakirjalla Tuija Lindforsin…