KUVISXMEDIA-hankeen kevät päättyi keskiviikkona 5.5.2021 tiiviiseen iltapäivään: kolmetuntinen webinaari (klo 15-18) yhdisti koodauksen ja kuviksen. Iltapäivän aikana pohditttiin muun muassa sitä, mitä uutta ohjelmointi tuo kuvataiteen opetukseen ja miksi kuvataideopettajan sydän sykkii Mimmit koodaa -hankkeelle Aikaa oli varattu myös osallistujien kysymyksille ja pohdinnoillle. Ja kyllä – viimeisesessä pajassa lähes 50 osallistujaa pääsi myös itse koodaamaan. Kokeile itse Felix Baden ohjeilla!

Taikoo – taidetta koodissa

Janne Korsimo, opettaja, opetusteknologiakoordinaattori, Ruskon kunta, Opentunti ry:n hallituksen pj ja Lauri Koutaniemi, Founder, Sumo Apps. Taikoo, eli Taidetta koodissa, on Oph:n ja Ilkka Paananen säätiön rahoittama hanke. Hankkeessa kuvataiteen ja koodauksen välistä yhteyttä avataan tavalla, joka ei välttämättä tule mieleen opettajalle tai oppilaalle.. Hanketta toteuttaa moniammatillinen tiimi. Hankkeessa käytetään maksuttomia ohjelmistoja, Sumo.app ja Opentunti.fi. Kaikki materiaali ja palvelut ovat avoimesti ja maksutta käytössä kaikilla Suomen opettajilla ja oppilailla. Materiaali kohdistuu perusopetuksen vuosiluokille 5. – 7. ja se soveltuu oppilaille ja opettajille, joilla ei ole ennestään kokemusta koodauksesta. Hankkeen avulla yritetään taiteesta kiinnostuneita oppilaita saada innostumaan taide ja teknologian yhteisistä mahdollisuuksista. Voisiko koodi olla uusi innovatiivinen sivellin?

Miksi kuvisopen sydän sykkii Mimmit koodaa-hankkeelle?

Laura Järvinen on kuvataideopettajaksi valmistumista seuranneiden etsikkovuosien jälkeen päätynyt it-alalle kouluttajaksi. Lauralle ja hänen nykyiselle työnantajalleen on tärkeää madaltaa kynnystä koodaamisen aloittamiseen ja poistaa tekniseen alaan liittyvää salamyhkäisyyttä. Omassa puheenvuorossaan hän kertoo miksi naisille suunnatut teknistä alaa monipuolistamaan pyrkivät hankkeet ja verkostot ovat tärkeitä. Koodaamista Laura on tähän mennessä ehtinyt opettaa lapsille 4-vuotiaasta ylöspäin, nuorille, aikuisille ja pari kertaa myös kiinalaisille oppilasryhmille käyttäen kiinankielisiä koodipätkiä.

Kooditaidetta. Ohjelmointi rakentuu logiikasta ja säännöistä, mutta niitä voi yhdistellä luovasti ja tehdä visuaalisia teoksia. Koodin avulla pääseekin tutkimaan taiteellista kompleksisuutta tavoilla, joka ei ole perinteisin menetelmin mahdollista. Pajassa tutustutaan kooditaiteen alkeisiin openprocessing.org-ympäristössä.

Felix Bade. Felixin elektronisia taideteoksia on nähty Flow-festivaaleista Amos Andersonin museoon ja Jyväskylästä Barcelonaan.  Felix on opiskellut tietotekniikkaa ja muotoilua Aalto-yliopistossa, ja työskentelee tällä hetkellä Port 6:ssa muotoilemassa tulevaisuuden interaktiivisia teknologioita. Felix on innoissaan uuden sukupolven taide- ja teknologiakasvatuksesta, koska hänen mielestään nuorten luovuutta ruokkimalla saadaan tulevaisuus täynnä innovaatioita ja iloa.

Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa